Viimeaikojen kuulumisia

Moikka taas! Hiihtoloma alkaa olla lopuillaan ja vaihtarijutuissakin on päästy eteenpäin :) Muutama viikko sitten mulle tuli upilta sähköpostia, että mun hakemus on nyt vihdoin lähetetty Amerikkaan ja tällä viikolla sitten sain viestin, että vastaanottava järjestö, joka mulla on ISE, on hyväksynyt mut ohjelmaan. Nyt saan siis minäkin alkaa odottamaan sijoitustietoja ja päivittelemään sitä sähköpostia :D Oon kyllä aika varma, että saan tiedot vasta joskus kesällä, mutta aika moni on tänä vuonna saanut niitä jo tosi aikaisinkin niin eihän sitä koskaan tiedä. Jännittävää siis!

Hiihtolomaviikko meni rennoissa merkeissä ihan vaan mökillä perheen kesken ja viikonloput olin kotona kavereiden kanssa. Oli ihanaa päästä vähäksi aikaa kauas kaikesta ja olla tekemättä mitään. Koko loma menikin vaan makoillessa, ohjelmia katsoessa, saunoessa ja muussa mukavassa. Mökillä ollessa pääsi samalla vielä vähäksi aikaa vähän lumisempiin maisemiin, kun kotona lunta ei paljon enää ookkaan. Ei kyllä harmita yhtään, päinvastoin. Kerrankin kevät tulee aikaisin ja hyvällä tuurilla lumi ehtii sulaa kokonaan jo ennen kesää :D Ja jos satun jonnekin etelän osavaltioon pääsemään, niin ensi talvi saattaakin mennä kokonaan ilman lunta, mikä sopis mulle kyllä paremmin kuin hyvin!

Talvisempaa..

..ja vähän keväisempää maisemaa

Lomafiiliksiä

Au pairit Lontoossa -jaksoja ja aamupalaa w/ Roosa

Ensi vuosi on mielessä melkein koko ajan. Välillä, kun kaverit tekevät suunnitelmia ensi vuodelle niin tajuaa että oho, enhän ookkaan täällä sillon. Jotkut tulevat vaihtarit ovat sanoneet, että niinä hetkinä saattaa alkaa miettimään, että miksi on edes lähdössä, kun voisi olla täällä, mutta mulla ei oo tullut sellasta tunnetta. Vähän tietysti harmittaa, etten oo täällä muiden kanssa juhlimassa penkkareita ja lakkiaisia, mutta muuten on suorastaan helpottunut olo :D Ei tarvitse panikoida kirjoituksia tai muita. Ei tarvitse eikä kannata suunnitella mitään, enhän ees tiiä missä sitä silloin asustellaan ja kenen kanssa. Niin huippua, mutta silti myös aika pelottavaa. Pitää vaan hypätä täysin tuntemattomaan ja tiedät vain joitakin nimiä ja sen, että tuut takaisin noin 10 kuukauden päästä. Siihen asti pitäisi pärjätä ja rakentaa kokonaan uusi elämä vieläpä ihan itse, vaikka et tiedä etukäteen juuri mitään. Välillä mua suorastaan pelotti, mutta ei enää ja nyt on vaan tosi hyvä fiilis kaikesta. Tottakai jännittääkin, mutta hyvällä tavalla ja odotan lähtöä paljon. Vielä on kuitenkin tätä Suomi-elämää jäljellä n. 5 kk ennen kuin kone lähtee kohti Amerikkaa ja siitä pitää ottaa ilo irti :)

Laters,

-Carla