Tell the world I'm coming home

Muistan mun ekan illan Amerikassa vieläkin ihan kirkkaasti. Olin kuullut muilta vaihtareilta kuinka ekoina päivinä kaikki tuntuu niin uudelta ja jännittävältä, mutta musta ei tuntunut siltä ollenkaan, niinku jossain mun vanhassa postauksessa oon kertonutkin. Koko sen ensimmäisen illan mulla oli rehellisesti sanottuna ihan kauhea olo, koska vasta silloin se todellisuus iski ja tajusin, että täällä sitä pitäisi nyt vuosi olla, kaukana kaikesta tutusta ja turvallisesta. Kaiken lisäksi olin vielä kipeenä ja ekana yönä sitten heräsin sen ja jet lagin ansiosta keskellä yötä ja se fiilis oli oikeasti ihan hirveä, kun halusin vaan takaisin kotiin just sillä hetkellä enkä vasta kymmenen kuukauden päästä.

Täällä sitä nyt sitten kuitenkin ollaan vielä se kymmenen kuukautta myöhemminkin ja vain kuuden päivän kuluttua hyppään jo koneeseen kohti koti-Suomea. Aika on mennyt niin nopeesti, että on vaikea uskoa että tämä vuosi alkaa oikeasti olla jo ihan loppumetreillä, mutta samalla tuntuu kuin oisin ollut täällä jo useampia vuosia enkä Suomea nähnyt ikuisuuteen. Eihän tää aika täällä mitään helppoa koko ajan ollut todellakaan, mutta ei myöskään läheskään niin kamalaa ja mahdotonta kuin sillon ekana iltana pelkäsin. Joka tapauksessa en oo ikinä ollut itsestäni näin ylpeä ja tuntuu oikeesti aika hullulta, että selvisin kuin selvisinkin vaihtovuoden kunnialla loppuun saakka. Mulla tän vaihdon aikana eteen tuli vieläpä tavallista enemmän ongelmia enkä edes tiedä kuinka monena iltana sain itkeä itseni uneen, mutta kaikesta kuitenkin selvisin ja luulenpa, että ensi viikolla, kun siihen lentokoneeseen astun, niin olo on aika helpottunut. Kaikista ongelmista ja vastoinkäymisistä huolimatta mun vaihtovuosi ei todellakaan ollut huono. Vaikka siihen monta vaikeaa päivää mahtuikin, niin niin myös monta hyvääkin, joita en ikinä vaihtaisi mihinkään. Se tunne joka kerta kun tajusin saaneeni uuden oikean kaverin eikä musta oltu kiinnostuneita vain koska olin vaihtari oli jotain sellaista, mitä en Suomessa olisi voinut kokea. Ne päivät, jotka vietin Nycissä ja ihan vaan pelkkä kadulla kävely tuntui ihan kuin unelta. Field hockey joukkueeseen kuuluminen, minne mut otettiin vastaan heti avosylin ja samantien sain kaverin jokaikisestä tytöstä siinä joukkueessa. Kun kuorossa laulaessa ja musikaalia tehdessä tajusin, että olin löytänyt jotain, mistä oikeasti tosissaan tykkään. Kun mulle sanottiin, että mun englannin lausuminen on parempaa kuin monen amerikkalaisen ja kaikki ne illat, kun tulin vasta yöllä kotiin kavereiden kanssa vietetyn illan jälkeen. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. En sanois, että tää oli mun elämäni paras vuosi, mutta opettavin ja kasvattavin ihan taatusti enkä kyllä vaihtaisi tätä kokemusta mihinkään.

 Vaikka oonkin onnellinen siitä, että mulla on hieno vuosi takana ja kotiinpaluu ja kaikkien näkeminen vuoden tauon jälkeen pian edessä, niin kyllä se Suomeen palaaminen myös vähäsen jännittää. Kuinka paljon kaikki siellä onkaan muuttunut vai onko loppujenlopuksi juuri mikään? Miten sopeudun taas mun vanhaan elämään, vaikka oon ihan eri ihminen nyt kuin lähtiessä? Miten tiivistän koko mun toisen elämän yhteen vastaukseen, kun multa tullaan monta kertaa kysymään "no minkälaista se nyt sitten oli"? Miten keksin ihmisten kanssa puhuttavaa, kun en tiedä läheskään kaikkea Suomen tapahtumista vuoden ajalta eikä ketään kuitenkaan kiinnosta puhua mun vaihdosta paria kysymystä enempää? Miten pääsen taas kiinni lukiossa opiskeluun? Entä jos en tuukaan enää joidenkin tuttujen kanssa juttuun? Varmaan moni näistä jutuista kotiin palattua osoittautuukin turhaksi, mutta kyllähän näitä silti miettii. Vähän myös pelottaa kuinka kova ikävä tänne sitten lopulta iskeekään.

Tällä hetkellä mun fiilikset kotiin lähdön suhteen on kuitenkin ihan loistavat ja tuntuu, että mulla on aikaa täällä juuri sopivasti jäljellä. Vaikka täältä lähteminen ja hyvästien sanominen on rankkaa ja monet kyyneleet on jo vuodatettukin kavereita hyvästellessä niin en silti voisi olla yhtään tän valmiimpi lähtemään kotiin. En voi edes sanoin kuvailla kuinka innoissaan oon kotiinpaluusta enkä pysty yhtään käsittämään, että ihan oikeesti viikon päästä tähän aikaan oon omassa kotona, omassa huoneessa ja nähnyt jo mun perheen ja kaverit. En malta odottaa, että pääsen taas syömään ruisleipää, juoksemaan mun tutulle lenkkireitille ja mökille ja saunaan. En malta odottaa sitä, että voin lähteä kaverille, kauppaan tai minne vaan just sillon kun haluan ja voin tulla kotiin ihan mihin tahansa vuorokauden aikaan. Oon ihan älyttömän onnellinen siitä, että pääsen kotiin ihan kohta.

Ps. Seuraavan kerran kirjoittelenkin tänne sitten luultavasti Suomesta, sillon lisää huomenna olevasta promista ja mun vikoista päivistä täällä!

-Carla

Two weeks left

Täällä ollaan taas, anteeksi hiljaisuudesta. Mulla on nyt koko tämä kesäkuu ihan täyteen buukattu ja koitan ottaa kaiken irti tästä loppuajasta eli hiljaisuus meinaa sitä, että mulla on täällä kivaa ja paljon tekemistä! 

Koulua mulla on siis täällä jäljellä enää tasan yksi päivä ja sitten se on kokonaan ohi. Mun opiskelu amerikkalaisessa high schoolissa loppuu. Ihan älyttömän vaikea sitä on uskoa ja ihan kamala ikävä tulee mun koulua, opettajia ja suurimpaa osaa mun tunneista. Toisaalta oon kyllä niin iloinen kesälomasta enkä kyllä ois jaksanutkaan enää yhtään päivää herätä kuudelta aamulla ja istua näitä kauniita kesäpäiviä sisätiloissa. Silti haikea olo on ja tuntuu kamalalta jättää se kaikki taakse.  East Islip, I'm gonna miss you. A lot.

Maanantaista eteenpäin mulla onkin tiedossa lomailua, tiistaina mennään Chiaran kanssa cityyn, jonain päivänä nään mun tokaa hostperhettä vikan kerran ja sunnuntaina mennään syömään kavereiden kanssa ja osalle heistä sanonkin sitten heipat. Sitä seuraava viikkokin on ihan täynnä, including prom ja graduation ja siitä pari päivää eteenpäin ja hyppäänkin jo koneeseen kohti Suomea. Tunteet on niin ristiriitaiset kun vaan voi olla, en yhtään halua jättää tätä paikkaa enkä tiedä mitä kavereiden hyvästelystä tulee, mutta samaan aikaan haluan jo kotiin enemmän kuin mitään ja sielläkin mulla on kesälle vaikka mitä kivaa tiedossa. Ei kai auta muu kuin elää hetkessä niin täysin kuin mahdollista.

Tässä vielä kuvina viime aikojen tekemisiä :)

1. Spring concert oli jo noin kuukausi sitten, ja se olikin tavallaan lopetus mun kuorouralle, ainakin toistaiseksi. Sain myös yhdestä meidän konserttibiisistä soolon yhden toisen tytön kanssa ja olihan se ihan älyttömän siistiä laulaa niinkin ison yleisön edessä. 2. Mun naapurustoa 3. Käytiin kävellen Chiaran kanssa kaupassa hakemassa jäätelöä, vaikkei täällä käveleminen ookaan tapana haha 4. Viimeisiä kertoja kouluun kävelemistä näissä maisemissa :'(

1. Täällä on ihan kesä ollut jo jonkin aikaa ja lämpötila on joka päivä +20-30 2. Enää 16 päivää, että pääsen halaamaan tätä ihanuutta taas <3 3. Berries 4. Kouluun

1. Cynthiaa :) Ollaan tultu tosi läheisiksi oikeestaan vasta ihan tässä viime aikoina, but better late than never 2. En voi uskoa, että viimeinen kokonainen kouluviikko Amerikassa on jo ohi 3. Tb to Cali 4. My first baseball game with Sam

 1-2. Long Island Ducks 3. Courtney, Cynthia and me :) 4. Summer

1-3. Choir Banquet. Tämä oli siis meidän koulun kuorojen päättäjäisjuhla, missä syötiin, jaettiin palkintoja ja lopuksi DJ soitti musiikkia ja tanssittiin, oli varmasti taas yksi parhaita iltoja täällä :) 4. Tuolla banquetissa on siis tapana, että seniorit ostaa nuoremmille hauskoja lahjoja ja vaikka oonkin senior niin mullekin oli ostettu lahja ja tällaset sitte sain hahah

1-4. Banquet and frieeends <3

1. Maanantaina mentiin mun kaverin Nickin kanssa kattoon meijän koulun acting classin tekemää musikaali kohtausten mixiä (? tai mikä onkaan oikeasti suomeksi) missä Chiarakin esiintyi ja oli taas vaihteeksi melko high school musical olo, kun pääroolin poikaystävä hyppäsikin yllätyksenä viimeisen laulun aikana lavalle laulamaan sen tytön kanssa hahah 2. <3 3. Foodshoppailua 4. Passionfruit yoghurt with strawberries, yoghurt chips and coconut, paras froyo minkä oon syönyt so far

-Carla

ANSWERS part 2

Järjestö:

Minkä vaihto-oppilasjärjestön kautta lähditkään vaihtoon? Miksi juuri sen?
-Mun järjestö Suomessa on UP Education ja täällä Jenkeissä ISE. Upin valitsin oikeastaan ihan sen takia, että en löytänyt siitä missään mitään pahaa sanottavaa ja edelliset upilaiset olivat tykänneet ja oli kyllä täydellinen valinta! ISE ei niinkään ole ollut mikään toimivin vaihtoehto, mutta sitä tämänpään järjestöä ei voikaan itse valita.

 Mietitkö muita järjestöjä?
-Hain Exploriuksella ensiksi, mutta koska en päässyt sitä kautta lähtemään niin sitten löysin Upin ja nyt oon kyllä iloinen, että kävi miten kävi hahah.

Onko järjestöjen välillä suuria eroavaisuuksia?
-Onhan niissä jonkinlaisia ja parhaiten niistä saa tietoa eri järjestöjen nettisivuja tutkimalla. Rotary on selvästi halvin, mutta niillä käytäntö on hieman erilainen kuin muilla, esim. vaihtariksi hyväksytyksi tuleminen on vaikeampaa ja kohdemaata ei voi itse valita vaan esitetään muutama toive yms, kannataa katsoa sieltä nettisivuilta tarkemmin! Muut järjestöt ovat melko samanlaisia keskenään, mutta hinnoissa ja hintaan sisältyvissä jutuissa on pieniä eroja. Upilla oon tykännyt siitä, että järjestö on pieni ja jokaiselta vaihtarilta kysellään kuulumisia aina tasaisin väliajoin, mikä suurilla järjestöillä voi olla vähän haastavampaa!

 Vaihto-opiskelu:

Mistä/milloin sait idean lähteä vaihtoon? 
Sain idean vaihtovuodesta ysi luokan jälkeisen kielimatkan jälkeen. Olin siis kielimatkalla Englannissa 3 viikkoa ja sen jälkeen sitten halusin lähteä ulkomaille pitemmäksi aikaa ja juurikin näkemään sitä paikallista nuorten elämää ja koulunkäyntiä vähän paremmin.

Oliko sun vaikea suostutella sun vanhemmat ja mitä mieltä ne oli? Vinkkejä tähän?
En edes oikeen muista milloin puhuin vaihdosta eka kertaa, mutte ne oli kyllä ihan mukana alusta alkaen ja olivat sitä mieltä, että kannattaa lähteä. Kannattaa varmaan kertoa sun vanhemmille vaihdon ideasta ja hyödyistä vähän enemmän, se on todellakin hintansa arvoista ja siitä on apua koko loppuelämäksi. Ja jos turvallisuus huolestuttaa, niin hyvän järjestön kun valitsee niin ei oo mitään huolenaihetta, koska vaihtareita ei huonoille alueille lähetetä ja host-perheille tehdään kaikki background checkit, talon tarkistus yms. :)

Suositteletko vaihtovuotta, miksi?
Suosittelen todellakin! Jos yhtään se kiinnostaa ja mahdollisuus on lähteä niin lähde! Se on niin kasvattava kokemus ja vaihtovuosi tarkoittaa periaatteessa kokonaan toisen elämän saamista toisesta maasta eli se on kyllä korvaamaton kokemus.

Paljonko meni rahaa/kk (noin)? 
Tähän on oikeasti mahdoton heittää mitään. Rahanmenoon vaikuttaa paljon se, että mitä sun hostperhe maksaa sulle ja paljonko haluat shoppailla/tehdä juttuja. Pakollisia mulla on ainakin joka kuukausi puhelinlasku eli $50 ja koululounaat maksan itse eli ostan aina ruokakaupasta eväät sitä varten.

Koulu:

 Kuinka iso sun koulu siellä on?
-Noin 1500 oppilasta. Mun mielestä just kivan kokoinen, melkein joka päivä tulee vieläkin ihmisiä vastaan joita en oo koskaan nähnytkään, mutta ei silti ole mikään liian iso :)

Mitä harrastuksia sun koululla on tarjolla?
-Mun koululla vaihtoehtoja on tosi paljon. Urheilua löytyy melkein joka sorttia amerikkalaisesta jalkapallosta jääkiekkoon, mutta niitä suosituimpia ovat varmaan pojilla jenkkifutis, soccer ja paini ja tytöillä taas soccer, voimistelu ja koripallo. Lisäksi löytyy paljon music and arts kerhoja. Itse pelasin siis syksyllä field hockeya ja talvella olin stage crewssa, joka on periaatteessa vastuussa koulunmusikaalin lavasteista ja muusta järjestelystä. Lisäksi oon "harrastanut" koko vuoden kuoroa, mutta se on mulla oppiaineena eli mulla on sitä tunti joka päivä + laulutunti pienemmässä porukassa kerran viikossa :)

Onko vaihtareilla mahdollisuus päästä sellaisiin lajeihin, joissa on try outit ja tiedätkö milloin ne ovat?
-Tää riippuu ihan täysin koulusta, koulun tasosta, valmentajasta ja muusta, joten tähän en voi sanoa mitään. Yleensä vaihtarit voivat kuitenkin osallistua try outteihin ihan kuten muutkin, tosin joskus syksyn lajeihin try outit voivat olla kesällä milloin vaihtarit eivät täällä vielä ole. Kannattaa vaan etsiä sen lajin valmentaja, mikä kiinnostaa ja kysyä :)

My Experience:


Tuliko järjestöä etsiessä sellaista fiilistä, että et haluukaan lähteä tai "entä jos.."?
-Voi kyllä. Useamman kerran tuli sellainen fiilis, että mitäs tässä onkaan tekemässä ja entä jos en tykkääkään olla siellä, mutta lähdin matkaan sillä ajatuksella, että ainahan täältä pääsee takaisin, jos ihan kamalaa olisi. Kuitenkin mun päätavoitteena oli selvitä vuosi loppuun asti ja hyvin oon pärjännyt :D

 Mitä jäät kaipaamaan?
-Niin monia asioita, joista varmaan puoliakaan en osaa vielä edes arvata. Mutta ainakin kavereita, koulua ja harrastuksia, NYCiä, shoppailu- ja ruokapaikkoja(lol), lyhyttä talvea, amerikkalaisten yleistä ystävällisyyttä, englannin puhumista yms.

Miten selvisit koti-ikävästä? 
-Mua auttoi Suomeen yhteydessä oleminen ja skypettäminen kotiin ja kavereille. Toisia taas auttaa Suomeen yhteydenpitämisen vähentäminen. Kannattaa myös keksiä paljon tekemistä ikäväkausille. Kyllä niistä aina selviää, vaikka silloin pahalta tuntuukiin!

 Saitko kavereita, joihin tulet pitämään yhteyttä?
-Sain kyllä :) Muutama muu vaihtari ja pari amerikkalaista joihin varmasti tuun pitämään yhteyttä.

Kävitkö treffeillä?
En käynyt hahah. Täällä New Yorkissa ei muutenkaan vaikuta olevan sellaista treffikulttuuria kuin muualla Amerikassa kuulostaa olevan vaan täällä se on yhtä "harvinaista" kuin Suomessakin :D

Kuinka nopeasti sopeuduit uuteen paikkaan ja ihmisiin? Vinkkejä siihen?
-Riippuu vähän siitä, mitä sopeutumisella tarkoitetaan.. Sanotaanko vaikka niin, että paikkaan sopeuduin ja rakastuin saman tien, mutta ihmisiin en ole sopeutunut vieläkään hahhah. Tykkään Amerikasta ja New Yorkista tosi paljon eikä mulle iskenyt minkäänlaista kulttuurishokkia, mutta amerikkalaiset ihmiset eivät vain ole mua varten, vaikka onhan niissäkin toki puolensa. Mutta periaatteessa "sopeuduin" eli opin tuntemaan amerikkalaisen kulttuurin tavat ja elämään kuten muutkin ehkä kolmessa kuukaudessa kunnolla. Vinkiksi antaisin vain, että ota rauhassa aikasi äläkä luovuta, joillakin se kestää kauemmin ja joillakin vähän vähemmän aikaa.

Mikä oli ikävintä?
-Ikävintä vaihdossa oli ne hetket, kun oli ikävä kotiin, kaikki vaihtomaassa ärsytti ja kaikki juhlapäivät ja muut Suomessa, jotka vaihdon takia missaa . Myös se yksinäisyys ja ulkopuolisuus, jonka lähes välttämättä tulee välillä kokemaan on aika rankkaa ja varsinkin mulla oli välillä hetkiä, ettei kavereita tuntunut olevan ollenkaan. Mulle rankkaa aikaa oli myös talvella mun sairasteluputki ja perheenvaihto draamat, mutta niistäkin lopulta selvittiin :) Ja vaikka tää viimeinen kuukausi on ollut ehkä vaikeinta aikaa täällä niin kaikista vaikeinta koko vuodessa tulee kuitenkin ihan varmasti olemaan täältä pois lähteminen ja hyvästien sanominen.

Mikä oli parasta?
-Parasta vaihdossa oli ehdottomasti kasvaminen, rohkaistuminen ja itsevarmuuden saaminen. Lisäksi opin amerikkalaisen kulttuurin sekä tietenkin opin englantia. Sain vuoden aikana paljon uusia kavereita eri puolilta maailmaa ja vaihdon ajalta on paljon paljon ihania muistoja ja amerikkalaisia kokemuksia. Parhaita juttuja oli myös field hockey ja stage crew ja ne hetket, kun tunsi oikeasti kuuluvansa joukkoon. Ulkomailla asuessa oppi myös arvostamaan Suomea paljon enemmän ja näkemään oman suomielämän ihan uudella tavalla, mutta samalla vuoden täällä asumisen jälkeen voin kutsua New Yorkia toiseksi kodikseni. Ylipäätään kokonaisuutena tää on ollut huippu kokemus ja kyllähän tänne ikävä tulee.

Kiitos kaikille kysymyksistä! 

-Carla