3 months

Huomenna tulee täyteen jo kolme kuukautta täällä Amerikassa. En vaan voi uskoa, että nyt on jo joulukuu. Tavallaan aika on mennyt tosi nopeesti, mutta samalla tuntuu, että siitä on ikuisuus kun olin viimeksi Suomessa ja näin kaikki tutut. Mulla menee edelleen täällä tosi hyvin, mutta tietysti on sellasiakin juttuja mitkä ärsyttää ja joinakin päivinä ne ärsyttää vielä normaalia enemmän. En oo oikeen pitkään aikaan kirjotellut mun kuulumisista pitemmin niin nyt aattelin sitten kertoa vähän paremmin niitäkin.

Kaikista suurimpana yllätyksenä mulle tuli se kuinka normaalia elämä on vaihtovuodenkin aikana. Jotenkin sen vaan ajattelee niin mahtavaksi ja upeaksi, mutta loppujen lopuksi se on ihan normaalia arkea, toisessa maassa vain. Tietysti joukkoon mahtuu paljon myös sellaisia päiviä, jotka ovat niitä mahtavan upeita, mutta ei se sitä koko aikaa ole. Tällä hetkellä mun arki on täällä suoraan sanottuna aika tylsää, koska koulu loppuu joka päivä aikaisin eikä mulla oo mitään harrastustakaan nyt. Mihinkään ei myöskään koulun jälkeen oikein pääse, koska kyytiä ei sillon ole ja ilman sitä täällä ei oikeen liikuta minnekään. Koitan kuitenkin nyt parhaani mukaan nauttia tästä rennosta elämästä kunnes taas pystyn alkaa harrastamaan jotain. Viikonloppuisin kuitenkin teen aina jotain ja niitä aina ootan innolla. Ja koulussa on myös mukavaa, joten vaan arki-illat on niitä, jotka vähän turhauttaa.

Myös seuran löytäminen vapaa-ajalle on ollut vaikeeta. Koulussa mulla on tosi paljon kavereita keille voi jutella, mutta sen parempia kavereita on ollut melko vaikea saada. Vapaa-ajalla oon enimmäkseen Yolandan (meksikolainen vaihtari) ja Miisan (suomalainen au pair) kanssa, koska koulukavereilla yleensä on omat juttunsa koulun ulkopuolella ja joidenkin kanssa vapaa-ajan viettotavat eroaa niin paljon, etten heidän kanssa välttämättä haluaisikaan olla. Muista vaihtareistakaan ei oikeen oo kavereita, koska täälläpäin vaihtareita ei ole montaa ja mun koulussakin oon ainut, mistä oon kyllä toisaalta ihan iloinenkin. Ehkä niitä omanlaisiakin kavereita alkaa vielä löytyä ja senkin takia ootan paljon uusien harrastuksien alkamista, että pääsisi taas tapaamaan uusia ihmisiä. On myös ollut helpottavaa kuulla monilta muilta vaihtareilta ihan samanlaisia kokemuksia ja tajuta, etten oo ainoa, jolla on ollut hankaluuksia samassa asiassa.
 

 Myös mun englanti on kehittynyt ja varsinkin ihan tässä lähiaikoina on alkanut huomaamaan sen itsekin. Välillä aina huomaan, että selitän jonkun pitemmän jutun englanniksi ilman yhtäkään "umm..-taukoa" välissä tai sanon jotain samalla nopeudella kuin amerikkalaiset ja mua ymmärretään. Aluksi oli myös paljon tilanteita millon en saanut mitään selvää mitä joku sanoi, mutta nykyään lähes aina saan selvää kaikista sanoista, joskus vaan en sitten ymmärrä mitä sillä tarkoitetaan esim. jos en oo kuullut jotain sanaa aikaisemmin. Harvemmin kuitenkaan enää tuotakaan tapahtuu. Silloin tulee myös aina hyvä mieli, kun huomaan, että sanon jotain sanoja samalailla kuin amerikkalaiset tai jonkun sanan lausumista ei tarvitse enää miettiä ollenkaan, vaikken ennen tiennyt ollenkaan miten se sanotaan. Tähän on auttanut se, että aina kun kuuntelen vaikka jotain keskustelua kiinnitän huomiota siihen miten mikäkin sana lausutaan ja sitten toistan sitä omassa mielessäni. Kuulostaa ehkä hullulta, mutta toimii!
 
Koti-ikävää mulla ei oo ollut edelleenkään ja mulle paras keino siihen on ollut kotiin ja kavereihin yhteydessä oleminen. Whatsappissa tulee juteltua päivittäin ainakin jollekin ja skypetellyt on muutaman kerran. Muutaman kerran semmonen oikea ikävä on tullut kavereita, vaikka jotain vanhoja kuvia katsellessa, kun täällä on ollut tylsä tai yksinäinen päivä. Välillä myös koti ja muut asiat Suomessa on mielessä vähän enemmän, mutta se on enemmänkin vaan onnellisuutta siitä, mitä kaikkea mulla siellä on. Veikkaan kyllä, että jouluna voi tulla aika outo olo, kun ei oo ookaan kotona perheen kanssa kuten joka vuosi tähän asti, mutta kyllä siitäkin selvitään!

Näitä joitain hankaluuksia lukuunottamatta mulla on ollut mahtavat kolme kuukautta. Kun menen ajassa taaksepäin ja muistelen sitä minua, joka istui kolme kuukautta sitten lentokoneessa yksinään ja pelokkaana, niin huomaan kuinka paljon siitä on tullut muututtua jo näinkin lyhyessä ajassa. Ekoina päivinä olin vielä niin hukassa ja ikävöin Suomeen, koska eihän mulla ollut täällä vielä mitään. Suorastaan naurattaa miten paljon pelkäsin, ettei tästä tulekaan mitään ja haluaisinkin vaan koko loppuvuoden takaisin kotiin. Ja sitten kun mietin kaikkea tätä mitä mulla on täällä nyt, niin tulee oikeastaan aika ylpeä olo. Mulla alkaa ihan oikeasti olla täällä toinen elämä, (jo toinen) Amerikan koti joka tuntuu aikalailla jo kodilta, hyvä host-perhe (tai oikeastaan kaksikin), koulu, jossa osaan jo kulkea ja toimia ja kavereita, joista muutamaa voin kutsua ihan oikeiksi ystäviksikin. Oon kokenut ja oppinut näiden kolmen kuukauden aikana tosi paljon asioita, mihin en ois ikinä Suomessa saanut mahdollisuutta ja oon niin monta kokemusta ja muistoa rikkaampi. Oon myös tosi onnellinen siitä, että pääsin viettämään mun vaihtovuoden juuri tänne missä oon ja tykkään tästä paikasta niin paljon. Nämä Long Islandin pienemmät kaupungit on tosi mukavaa ja turvallista aluetta ja NYC:iin oon rakastunut ihan täysin. Täältä pois lähteminen ensi kesänä tulee olemaan ihan kamalaa, mutta en halua ajatella sitä vielä.

3 months down, 7 to go!

-Carla