torstai 26. helmikuuta 2015

My day in pictures

6:10 Päivä starttaa herätyksen soidessa. Herään melko aikaisin siihen nähden mihin aikaan mun pitää lähteä kouluun, mutta en tykkää olla aamulla hirveässä kiireessä vaan mielummin makoilen vähän aikaa vielä sängyssä, selaan puhelimen ja nousen vasta vähän ajan päästä ylös.


6:20 Nousen sängystä, etsin meikit ja muut ja istun lattialle peiliin eteen laittautumaan kuulokkeet korvilla.


6:50 Menen keittiöön ja laitan aamupalaa. Host-äiti lähtee töihin aina tosi aikaisin eli oon aamut yksinäni. Keitän kahvia ja syön joko muroja tai leipää ja hedelmän.

 
7:15  Oon done aamupalan kanssa ja meen pukemaan. Eilen laitoin päälle ihan vaan farkut ja tollasen NY-topin ja nakkasin siihen vaan nahkatakin päälle, koska koulumatka ei siis mikään pitkä ole.



7:45 Lähden kouluun, kävelen tien toiselle puolelle ja oon perillä. Muilla on vielä tuohon aikaan 1st period- tunti menossa ja meen siksi aikaa vessoille, koska käytävillä ei saisi tuntien aikana hengailla ilman lupalappua.

 
 7:54 Alkaa mun eka tunti, joka on broadcast TV. Tällä hetkellä me ollaan tuolla tunnilla pienissä ryhmissä ja suunnitellaan lyhytelokuvia media arts showta varten, johon mennään päiväksi tuon luokan kanssa noin kuukauden päästä.



8:43 Alkaa seuraava tunti eli English. Tällä hetkellä käydään vaan läpi tuota kuvassa olevaa kirjaa eli koko tunti meni opettajaa kuunnellessa, kuten tavallista.


 9:27 On yksi koulupäivän kohokohdista, kun kävelen koulun toiselle puolelle music departmentiin (eli paikkaan, missä on kaikki koulun musiikki- ja teatteritunnit) kuorotunnille. Tykkään tosta tunnista niin paljon, koska siellä on paljon mun kavereita, kuoro-ope on ehkä mun lemppari kaikista ja laulaminen on kivaa haha.


 10:11 Mulla on päivän ainoa tauko eli lunch break. Tuon joka päivä mun lounaan kotoa ja istun aina samassa pöydässä kuuden tytön kanssa.



10:55 On espanjantunti, joka on välillä vähän liiankin rento. Eilen esimerkiksi tehtiin vaan yksi pieni moniste ja lopputunti katsottiin elokuvaa.


11:39 Menen taas yhdelle mun lempparitunneista eli Digital Photographyyn. Sen tunnin saa olla aina vaan koneella ja muokkailla omia kuvia, mitä meidän pitää aina "läksyksi" ottaa. Tuolla tunnilla harjotellaan myös photoshopin ja ihan muuten vaan tietokoneen käyttöä.


12:23 Mulla on gourmet foods-tunti, josta en kyllä rehellisesti sanottuna tykkää, koska porukka ei oo siellä ihan mun makuun... Yleensä ei kyllä tehdä tolla tunnilla mitään, vaan opettaja kokkaa meille jotain ja me sitten syödään eli kyllä ton tunnin aina jotenkin kestää haha. Eilen tosin jouduttiin itse hommiin ja tehtiin pizza bagels.


 13:07 On taas yksi mun lempparitunneista eli musical thater technology. Nyt ei tehdä tollakaan tunnilla oikeen mitään, koska saatiin jo middle schoolin lavasteet rakennettua ja high schoolin musikaalia varten on erikseen oikea stage crew, joka on aina koulun jälkeen. Eilen siis vain hengattiin tuolla luokassa, katsottiin videoita youtubesta ja saadaan vaan jutella kavereiden kanssa. Tuolla tunnilla meitä on tosi vähän, mutta meillä on tosi hyvä yhteishenki ja sen takia tonne on aina niin kiva mennä. Meillä on tuon luokan kanssa myös suunnitteilla mennä vielä keväämällä cityyn luokkaretkelle katsomaan joku musikaali.



13:47 Koulu loppuu ja suunnataan viimeseiltä tunnilta mun kavereiden kanssa lavalle, missä meillä on stage crew joka maanantai, tiistai ja keskiviikko. Mun tehtäviin tuolla yleensä kuuluu maalaaminen tai sitten avustaminen joissain isommissa tehtävissä. Tuokin on tosi kivaa, koska porukka on mukavaa ja vaikka saadaankin aika rankasti tehdä töitä lavasteiden eteen, niin silti tunnelma on tuolla aina tosi rento.



15:15 Stage crew loppuu, hengailen joskus vielä vähän aikaa sen jälkeen kavereiden kanssa koululla, jonka jälkeen kävelen takaisin kotiin. Eilen oli niin ihana ilma ja ulkona näyttää jo ihan keväältä!


15:30 Kotiin päästyä vaihdan heti kotivaatteet päälle ja etsin jotain välipalaa + keitän kahvia. Eilen mun piti myös lukea tuota kirjaa yksi scene mikäseonsuomeksi? eteenpäin englannintuntia varten.  



16:00 Eilen olin melko myöhään yksin kotona, joten käytin tilaisuuden hyödyksi ja reenasin pari tuntia meidän kuorobiisejä ja muuten vain soitin musiikkia täysillä, kun ei ollut kukaan valittamassa heh.

 
 18:00 Syön illallisen. Yleensä host-äiti kokkaa aina jotain uutta, mutta tänään syötiin vaan edellisen päivän leftovereita. Tää mun uus host-perhe syö tosi terveellisesti eikä nää syö roskaruokaa kuin joinakin viikonloppuina, mikä sopii mulle paremmin kuin hyvin! Illallisen jälkeen laitan seuraavan päivän lounaan valmiiksi, etsin vaatteet seuraavalle päivälle ja käyn suihkussa.


19:00 Meen jo peiton alle ja otan juotavaa ja tietokoneen mukaan. Katson netflixistä pari jaksoa Criminal Mindsia (johon oon aivan liian koukussa) ja sen jälkeen oon vielä jonkun aikaa puhelimella. Noin kymmenen aikaan laitan valot pois ja alan nukkumaan.


-Carla

lauantai 21. helmikuuta 2015

February break

Viikon loma alkaa olla takanapäin ja paluu koulunpenkille odottaa maanantaina, mikä on toisaalta ihan kiva, ainoastaan ne aikaiset herätykset ei kauheasti houkuttelisi. Lomalla tuli vietettyä aikaa ostareilla milloin kenenkin kanssa, käytyä leffassa, katsottua enemmän netflixiä kuin laki sallii ja eilen käytiin Yolandan kanssa pyörähtämässä cityssä, mikä kyllä taas tuntuu jaloissa. Mitään kovin erityistä en siis tehnyt ja tämän viikonlopunkin varmaan käytän vielä netflixin ja kouluhommien aka kirjan lukemisen ja valokuvien ottamisen ääressä. 

Valentine's Day Breakfast

 
 

Lähtöpäiväkin tuli varmistettua vähän aikaa sitten ja tänään on 129 päivää jäljellä täällä Amerikan mantereella. Ajatukset kotiin menemisestä ovat tosi sekavat, puolet musta haluaa kotiin nyt ja heti, mutta toinen puolisko musertuu jo pelkästä ajatuksesta siitä, että mun pitäisi jättää koko tämä paikka ja uusi elämä tänne. Niin hullua, että kohta vaihtovuosi onkin jo ohi, vaikka ihan vasta vielä vain haaveilin tästä kaikesta. Kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan.

-Carla

torstai 12. helmikuuta 2015

Good news

Aurinko on vihdoin alkanut paistamaan tähänkin risukasaan ja voin pitkästäaikaa taas sanoa, että mulle kuuluu tosi hyvää! Vaihdoin isäntäperhettä, koulussa alkoi uusi semester ja sairastelukin alkaa olla selätetty. Viime aikoina en sinänsä mitään erikoista oo tehnyt, mutta arki on ollut vaan tosi kivaa.

Oon ollut nyt täällä uudessa perheessä melkein viikon ja vihdoin tuntuu siltä, että oon löytänyt perheen, jossa voisin koko loppuvuoden viettääkin. Host mom on tosi mukava ja poika myös, vaikka hän ei kotona paljon olekaan. Tämä perhe asuu siis ihan koulun naapurissa ja on niin kiva, että aamulla kävelen vaan kotiovelta muutama sata metriä koulunovelle! Myös talo on kodikas ja varsinkin mun huone on ihana.
  Uusi koti

Koulussa meillä alkoi siis uusi semester ja lukujärjestykseen tuli pieniä muutoksia. Myös stage crew alkoi ja joka maanantai, tiistai ja keskiviikko jään sinne koulun jälkeen lavasteita rakentamaan, mikä on kiva, koska vapaa-aikaa alkoi jo olla vähän liikaakin. Myös kaikki mun parhaat kaverit on siellä ja oon tutustunut muutamiin uusiinkin tyyppeihin. Uusi lukujärjestys on kivempi kuin edellinen eikä mulla ole enää ensimmäistä tuntia ollenkaan eli koulu alkaakin "vasta" 7:54 joka päivä. Mun schedule näyttää nyt tältä:

1. off
2. Broadcast TV
3. English 12
4. Concert Choir
5. Lunch
6. Spanish 2
7. Digital Photography
8. Gourmet Foods
9. Musical Theater Technology 

Koulumatka yhdessä kuvassa hahah
 
Ensi viikolla meillä onkin February break eli viikon loma koulusta ja suunnitelmana on ainakin käydä cityssä, nähdä kavereita, etsiä prom-mekkoa ja vaan rentoutua. Sen jälkeen koulua on enää jäljellä alle 20 viikkoa ennen kesälomaa, mihin tämä aika oikein menee?? Viime aikoina kotiinpaluuta on tullut mietittyä paljon ja se on pelottava ajatus varsinkin nyt, kun kaikki on alkanut sujumaan ja tykkään tästä Amerikan elämästä niin paljon. Sen takia koitankin elää nyt mahdollisimman hyvin hetkessä, koska tämä kaikki pitää jättää taakse pikemmin kuin huomaankaan. Nyt keväällä on onneksi tiedossa niin paljon kaikkea kivaa, mm. mun synttärit, mahdollinen Floridan-reissu, prom ja graduation ja paljon muutakin. Onneksi on vielä vähän päälle neljä kuukautta tätä jenkkielämää jäljellä!

Toivottavasti kaikilla siellä Suomessa on ollut kivaa penkkareissa ja wanhoissa! Miss you all so much!


-Carla

lauantai 7. helmikuuta 2015

Long Island

Oon saanut jonkun verran kysymyksiä mun sijoitukseen liittyen ja nyt ajattelin vähän selventää sitä asiaa lisää. Täällä blogissa ja instagramissa mulla on paljon kuvia nycistä, koska käyn siellä paljon, mikä on ollut ehkä vähän harhaanjohtavaa. Todellisuudessa en siis tosiaankaan asu siellä pilvenpiirtäjien keskellä vaan melko pienessä townissa, n. 50 minuutin matkan päässä Manhattanista. (Joka tosin Amerikan mittakaavassa on pieni välimatka) Long Island on siis New Yorkin osavaltioon kuuluva iso saari, joka on oikeastaan täynnä asutusta ja täältä löytyy ihan kaikkea eli autolla pääset alle tunnissa rannalle, puistoon, miljoonakaupunkiin tai isoille ostareille, mikä on tosi kiva. Täytyy myöntää, että paljon parempaa sijoitusta en olisi edes osannut toivoa. Ajattelin omistaa tän postauksen nyt pelkästään kuville, mitä on tullut täällä mun kodin lähialueilla otettua, jotta näkisitte minkälaisissa maisemissa tätä ihan mun arkielämää elelen. Suurin osa näistä kuvista on syksyllä otettuja ja osa saattaa olla jo joskus aikasemmin julkaistukin, mutta anyway, enjoy!

Nuolen kohdalla siis Manhattan ja sinisen pisteen kohdalla mun asuinalue :)









 




 


Ps. Eilen pääsin muuttamaan tänne uuteen host-perheeseen ja vihdoin voin sanoa, että kaikki vaikuttaa tosi hyvältä! Perheeseen kuuluu vain host mom ja 8v poika ja asun siis ihan mun koulun naapurissa. Kirjoittelen tästä sitten lisää, kun oon kunnolla päässyt kotiutumaan! 
-Carla

maanantai 2. helmikuuta 2015

Snowy days





Takana on nyt monta snow day:tä, vielä sitäkin useampi elokuva ja uskokaa tai älkää, vielä vähän lisää sairastelua. Muutama viikko sitten mun host-veljet oli influenssassa ja 40 asteen kuumeessa ja perjantaina kesken koulupäivän se sitten iski mullekin ja vasta tänään oikeastaan nousin eka kertaa sängystä, kun oli ihan pakko mennä kouluun. Kyllä tästä hengissä selvitään, vaikka aluksi ei meinannutkaan usko riittää!

Viime viikko täällä oli siis pelkästään vapaata koulusta lumimyrskyn takia, josta kerrottiin uutisissa Suomessa asti. Kyllähän sitä lunta aika reippaasti ainakin täällä Long Islandilla tuli, mutta ei se näin suomalaiselle kyllä mikään erikoinen ollut. Mulla oli ainakin hauskaa, kun telkkarissa tuli koko ajan ylimääräinen uutislähetys tämän "luonnonkatastrofin" takia ja ihmiset olivat muutenkin ihan paniikissa hahah. Sähköjä tai mitään ei edes lähtenyt eli lähinnä vaan oltiin sisällä tekemättä mitään. Sitten kun lumisade lakkasi, kaikki lähtivät pulkkamäkeen yms. ja mäkin menin sitte mun host-siskon (ekasta perheestä)  ja Chiaran (se uusiseelantilainen vaihtari) kanssa laskemaan, koska Chiara ei ennen tänne tulemista ollut koskaan lunta nähnytkään. 

Perjantai oli siis meidän ainoa koulupäivä viime viikolla ja tänään mentiin taas kouluun, tosin 2 tunnin viivästyksellä eikä after school-aktiviteetteja ollut. Tällä hetkellä lunta tulee taas melko paljon eli huomenna todennäköisesti pysytellään taas kotona. Tänään koulussa oli tosi kiva päivä ja meillä vaihtui myös jakso eli mulla on nyt muutama uusi tunti, vaikkakin kaikki ihmiset niillä ovat jo ennestään tuttuja. Tänään oli myös Chiaran eka koulupäivä ja meillä on neljä tuntia yhdessä, mikä on tosi kiva! Tuntuu niin hassulta, että nyt vuorostaan minä oon se, joka saa opastaa koulussa, vaikka vasta vielä olin itsekin aivan hukassa. Näköjään oon kuitenkin hyvin oppinut!

Ps. Uus host-perhe löytyi vihdoin ja todennäköisesti ensi perjantaista eteenpäin asustelenkin sitten siellä. Minnekään kauas en todellakaan muuta, koska tämä perhe asuu samalla tiellä kuin missä asun nyt, mutta muutan entistäkin lähemmäksi koulua eli kotipihasta koulun ovelle tulee olemaan n. 200 metriä, kelpaa! Oon tavannut tän perheen jo muutaman kerran aikaisemmin ja kaikki vaikuttaa nyt tosi hyvältä. Siitä sitten myöhemmin lisää! 

-Carla