lauantai 7. helmikuuta 2015

Long Island

Oon saanut jonkun verran kysymyksiä mun sijoitukseen liittyen ja nyt ajattelin vähän selventää sitä asiaa lisää. Täällä blogissa ja instagramissa mulla on paljon kuvia nycistä, koska käyn siellä paljon, mikä on ollut ehkä vähän harhaanjohtavaa. Todellisuudessa en siis tosiaankaan asu siellä pilvenpiirtäjien keskellä vaan melko pienessä townissa, n. 50 minuutin matkan päässä Manhattanista. (Joka tosin Amerikan mittakaavassa on pieni välimatka) Long Island on siis New Yorkin osavaltioon kuuluva iso saari, joka on oikeastaan täynnä asutusta ja täältä löytyy ihan kaikkea eli autolla pääset alle tunnissa rannalle, puistoon, miljoonakaupunkiin tai isoille ostareille, mikä on tosi kiva. Täytyy myöntää, että paljon parempaa sijoitusta en olisi edes osannut toivoa. Ajattelin omistaa tän postauksen nyt pelkästään kuville, mitä on tullut täällä mun kodin lähialueilla otettua, jotta näkisitte minkälaisissa maisemissa tätä ihan mun arkielämää elelen. Suurin osa näistä kuvista on syksyllä otettuja ja osa saattaa olla jo joskus aikasemmin julkaistukin, mutta anyway, enjoy!

Nuolen kohdalla siis Manhattan ja sinisen pisteen kohdalla mun asuinalue :)









 




 


Ps. Eilen pääsin muuttamaan tänne uuteen host-perheeseen ja vihdoin voin sanoa, että kaikki vaikuttaa tosi hyvältä! Perheeseen kuuluu vain host mom ja 8v poika ja asun siis ihan mun koulun naapurissa. Kirjoittelen tästä sitten lisää, kun oon kunnolla päässyt kotiutumaan! 
-Carla

2 kommenttia:

  1. Moikka! Haluisin kysyä muutaman high schoolin kokeisiin liittyvän kysymyksen: Onko siellä vaihtareilla samat kokeet kuin muilla oppilailla? Onko kokeita helpotettu mitenkään vaihtareille? Mitä jos ei ymmärrä kokeesta mitään? (<-- Esim. mietin et joku amerikan historia on varmaan tosi vaikeeta, ni miten niistä kokeista pääsee ikinä läpi?) ja Mitä jos koulu siellä menee huonosti? Joutuuko uusimaan kokeita tai tukiopetukseen?

    Ois kiva jos vastaisit, koska oon ite kanssa haaveillut vaihtovuodesta Yhdysvalloissa ja olis kiva kuulla vastauksia noihin! :)


    p.s. blogis vaikuttaa kivalta, jään seurailemaan! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki nuo riippuu oikeastaan ihan siitä mihin kouluun menet, mitä tunteja otat ja minkälainen opettaja sulla on. Oon monilta vaihtareilta kuullut, että heidän pitää tehdä kaikki aivan niin kuin muidenkin, mutta esim. mulla ei ole kuin kolme lukuainetta ja kaikki opettajat kyllä ymmärtävät, että englanti ei oo mun äidinkieli :) US governmentin tunnilla mun ei edes tarvinut tehdä tehtäviä sun muita vaan riitti, että olin paikalla. Tää kuitenkin riippuu aina ihan opettajasta. En turhaa kuitenkaan murehtis koulua etukäteen, koska suomalaiselle tämä amerikkalainen koulu on kyllä helppoa ja kokeet on yleensä vaan monivalintaa ja nekin saa uusia! En oo kuullut kuin ihan parista vaihtarista, jotka ovat saaneet hylättyjä arvosanoja ja sen takia lähteneet kotiin! :)

      Poista