perjantai 16. toukokuuta 2014

Something I look forward to

Hello!
Viimeksi kirjottelin asioista, mitä tuun ikävöimään Suomesta ja sen postauksen vastapainoksi aattelin nyt kirjottaa jutuista, mitä ootan vaihtovuodelta ja Amerikalta! Osa näistä jutuista on myös syitä sille miksi päädyin valitsemaan Jenkit kohdemaaksi. Tää lista vois kyllä olla ihan loputon, joten koitan nyt edes vähän lyhentää tätä, että joku jaksaisi lukeakin. Liikaa odotuksia ei kannata vaihtovuodelle asettaa, mutta nää on vaan juttuja mitä toivon kokevani, ei niinkään mitään oletuksia.

Lähtö

Ootan sitä hetkeä, kun viimeiset tutut katoavat lentokentällä näköpiiristä ja sitä, kun lentokoneen renkaat irtoavat Suomen maakamarasta. Vaikka se on varmasti tosi haikea tunne niin luulen, että se tulee olemaan myös niin mahtavaa! Ensimmäistä kertaa teen jotain suurta ihan itse ja lähden toiselle puolelle maapalloa ihan itsekseni. Oon niin innoissani, että välillä voisin vaan juosta ympyrää ja kiljua. Vielä noin 3 kuukautta lähtöön !


Perille saapuminen

Se, kun kone alkaa laskeutua ja näen jo paikan minne laskeudutaan ja se, kun tapaan mun isäntäperheen ensimmäisen kerran. En vielä edes tiiä missä tai kenen luona tuun viettämään mun vuoden, mutta ootan silti tätäkin jo nyt.

High School

Viime kesänä, kun olin Jenkeissä kuukauden verran näin jo vähän amerikkalaista elämää, mutta kaikista siisteimmiltä jutuilta näytti ne koulut ja oisin halunnut päästä käymään sielläkin. Ens syksynä varmaan ekaa kertaa oikeesti odotan koulun alkua, kun vihdoin pääsen näkemään millaista siellä on. On kiva päästä itse näkemään se school spirit, koulun urheilujoukkueet ja klubit, home comingit, promit yms. Haluaisin kans itse johonkin urheilujoukkueeseen, jos vaan mahdollista.




Amerikkalaiset ihmiset

Ainakin mun ensivaikutelma amerikkalaisista oli tosi hyvä! Kaikki oli niin iloisia ja ystävällisiä ja tulivat kyselemään kaikenlaista musta ja Suomesta. Ootan todellakin hostperheen tapaamista ja amerikkalaisiin nuoriin tutustumista ja uusia kavereita.

Amerikkalaiset juhlat

Halloween, thanks giving, joulu, ystävänpäivä... Amerikassa niitä juhlitaan vähän isommin ja eri tavalla kuin Suomessa. 



Eri paikat ja kaupungit

Koska Amerikka on iso maa, sinne mahtuu tosi paljon erilaista luontoa ja maisemia. Toivon, että pääsisin vuoden aikana matkustamaan edes vähän ja näkemään erilaisia paikkoja. Toisaalta kaikki on uutta ja erilaista pitkän aikaa myös siellä minne meen asumaan. Mun haaveena on ollut jo kauan käydä NYC:ssä, niin ois unelmien täyttymys jos saisin mahdollisuuden siihen!




Kaupat ja shoppailu

Amerikka nyt vaan sattuu olemaan shoppailijan unelma... Isoja, hyviä kauppoja ja halvat hinnat. Pitää ihan tosissaan yrittää hillitä shoppailuhimoa sitten siellä.




Englannin puhuminen

Haluan kehittää mun englannin taitoja ja vaihtovuosi on ehdottomasti paras tapa siihen. Puhun englantia suhteellisen hyvin nytkin, mutta varmasti tulee olemaan monta tilannetta, kun en ymmärrä jotain tai en tiiä miten jokin sanotaan. Aion keskittyä englannin kehittämiseen paljon ja kun sitä käyttää päivittäin, niin se varmaan kehittyy ihan huomaamattakin.

Itsenäistyminen ja rohkaistuminen

Yksi parhaista jutuista, mitä vaihtariudella (onko tuo edes sana xd) saa on henkinen kasvu. Kun lähtee yksin ulkomaille kauas kaikesta tutusta ja joutuu yksin selviämään kaikista huonoistakin hetkistä ja vieläpä vieraalla kielellä, jokainen kasvaa henkisesti väkisilläkin. Amerikkalaisten avoimuus ja puheliaisuus saa varmaan myös hiljaisen suomalaisenkin puheliaammaksi ja sosiaalisemmaksi.



-Carla

Kaikki kuvat Googlesta



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti