lauantai 19. heinäkuuta 2014

Lomailua #2

Lomailu jatkuu edelleen ja niin jatkuu sijoitustietojen odottelukin. Toissapäivänä Upilta soitettiin ja sieltä kerrottiin, että heillä ei ole vielä tietoja mun sijoituksesta, mutta sieltä käskettiin vaan pysymään rauhallisena ja muistutettiin etten oo ainut, jolla ei ole vielä perhettä. Siihen asti, kun saan tiedot voin vaan ottaa rennosti ja hoitaa kaikki loput jutut, että oon sitten valmiina lähtöön. Ainakin adapterin hankkiminen, huoneen siivoaminen, pakkaaminen ja yksi rokotus vielä odottaa. 
Tällä viikolla otettiin kavereiden kans suunta kohti Kuusamoa ja mentiin kolmeksi päiväksi kaverin mökille. Reissu oli tosi onnistunut ja oli ihana uida, syödä, pelailla pelejä ja jutella ihan vaan tyttöjen kesken. Tällasia hetkiä kavereiden kanssa mulla tulee varmasti kaikista eniten ikävä sitten Jenkeissä. Pieni säikähdys (ja sydänkohtauskin) tuli koettua reissulla, kun puhelin, joka toimii myös mun ainoana kamerana, päätti mennä tekemään lähempää tuttavuutta järven pohjan kanssa. Sain sen kyllä heti ylös ja aluksi se ei meinannut ihan kunnolla toimia, mutta kuivaamisen jälkeen ei oo ollut enää vikoja eikä toivottavasti tulekkaan. Tähän loppuun laitan taas parit kuvat reissulta ja toivottavasti ens kerralla pääsisin jo kirjoittamaan otsikolla "Sijoitustiedot"! 

Koitettiin tehdä s'moreseja suomalaisilla tarvikkeilla...

 
Askartelin kannen mun vihkoon, mihin aion kirjottaa päiväkirjaa Amerikassa.
 
Ja eilen käytiin kattoon The Fault In Our Stars -leffa ja vaikken itke edes Titanicissa niin tossa tuli kyllä nenäliinoille käyttöä..

- Carla

2 kommenttia:

  1. Samas veneessä ollaan, itekkin vielä sijoitusta venailen! :D Tuli vaan mieleen et ainakin AFS:n kautta USAan menevillä on kaksi lähtöpäivää riippuen, miten aikasin noi sijotustiedot tulee. Onko up educationillakin kaks vai lähtevätkö kaikki samana päivänä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, etten oo ainut joka vielä odottelee :D Mutta Upilla tosiaan ostetaan itse lentoliput sen mukaan miten koulu alkaa eli kaikki lähtee vähän eri päivinä, koska meillä ei ole mitään leirejä Amerikan puolella :)

      Poista