maanantai 8. joulukuuta 2014

Finland

Viime lauantaina oli Suomen itsenäisyyspäivä ja melko erilaisissa merkeissähän se meni kuin kaikkina aikaisempina vuosina. Yleensä maassa on ollut jo lunta, ollaan oltu koko päivä perheen kesken kotona, syöty jouluherkkuja ja katsottu linnanjuhlia ja Tuntematonta sotilasta. Tänä vuonna katsoinkin linnanjuhlia aamulla tietokoneelta niin kauan kuin se suostui toimimaan ja illalla sitten menin Miisalle ja tehtiin Suomi-illallinen ja kuunneltiin suomalaista musiikkia. Riisipuuro kyllä maistui hyvälle pitkästä aikaa ja myös Miisan hostit tykkäs puurosta ja suomalaisista korvapuusteista.


Täällä Amerikassa ollessa oon huomannut paljon eroja Suomen ja Amerikan välillä ja arvostus Suomea kohtaan on kasvanut. Vaikka oon edelleenkin sitä mieltä, että Suomi on melko tylsä maa ja sen ilmasto ei todellakaan ole mua varten niin eihän siitä mihinkään pääse, että samalla se on myös ihana, kaunis ja etenkin turvallinen kotimaa. Niin monesti oon saanut tuntea ylpeyttä, kun oon kertonut amerikkalaisille miten meidän koulut ja terveydenhuolto on ilmaista, vesi ja ruoka on puhdasta eikä meillä ole pelkoa luonnonkatastrofeista. Oon myös kertonut suomalaisten oudoimmista tavoista kuten avantouinnista, saunomisesta ja poron syömisestä ylpeydellä, vaikka mua silloin yleensä katsotaankin kuin hullua. Monesti myös oon kuullut kavereilta täällä, että "I'm moving to Finland", kun oon kertonut revontulista ja ilmaisesta kouluruoasta tai näyttänyt kuvia Lapista.

Suomesta kaipaan tosi monia asioita. Kaikista eniten tottakai kavereita, perhettä, kotia ja omaa koiraa, mutta myös monia juttuja niiden lisäksi. Yksi niistä on ehdottomasti vapaus. Suomessa sain mennä ja tulla ihan miten halusin, ihan mihin vuorokauden aikaan tahansa. Kotona pystyin vain ottamaan auton ja ajamaan minne halusin ja myös bussi tai vaikkapa käveleminen oli hyvä vaihtoehto. Täällä menemiset ovat aina kiinni kyydeistä eikä käveleminen tai pyörä ole vaihtoehto, koska välimatkat ovat pitkiä ja myöhään illalla yksin liikkuminen on vaarallista. Ikävöin myös sitä, kun pystyin matkustelemaan yksin tai kavereiden kanssa ympäri Suomea ilman mitään ongelmia. Antaisin melkein mitä vaan, että pääsisin viettämään edes yhden mökkiviikonlopun parhaiden kavereiden kanssa... Ensi kesänä sitten!
Toinen eniten kaipaamistani jutuista on ruoka ja vesi. Täällä ruoka on pääosin tosi epäterveellistä ja sisältää paljon epämääräisiä aineita. Hanavettä taas ei suositella juotavaksi ollenkaan, koska se on likaista ja siinä on paljon klooria. Oon myös itse huomannut, että siinä peseytyminen on tehnyt mun ihon ja hiukset paljon huonommaksi kuin Suomessa. Kuinka ihana olis nyt saada lasillinen suomalaista hanavettä ja pala paahdettua ruisleipää suomalaisella juustolla ja meetvurstilla...
 Ja vaikka monista piirteistä amerikkalaisissa ihmisissä tykkäänkin, niin monesti on kyllä ikävä myös suomalaisia ihmisiä ja suomalaisten yleistietoa, järkeä ja rehellisyyttä... En ole oikeastaan ikinä ennen tajunnut, kuinka viisaita suomalaiset ihmiset oikeastaan ovat. Suurin osa suomalaisita tietää paljon myös Suomen ulkopuolisesta elämästä, toisin kuin amerikkalaiset, joista harva on koskaan käynyt Amerikan rajojen ulkopuolella. Myös suomalaisten yleistieto, kielitaito ja järki on aivan omalla tasollansa.

Loppukevennykseksi vielä kysymyksiä, mitä multa on Suomeen liittyen täällä kysytty:

Missä Suomi on?

Mitä kieltä Suomessa puhutaan? (yleensä arvaus on englanti tai saksa...)

Onko Suomessa ikinä kesä?

Ei kai Suomessa tule talvella yhtä paljon lunta kuin New Yorkissa?...

Onko suomalaiset myös eurooppalaisia? (kysyjä mielestä Pohjoimaissa asuvat eivät ole eurooppalaisia ja pohjoismaiksi luetteli Suomi, Ruotsi, Norja ja Sveitsi)

Onko teillä Suomessa pingviinejä ja jääkarhuja?

Onko Suomessa taloissa lämmitys vai oletteko aina takit päällä sisällä?

Onko taloissa valot vai oletteko talvella koko ajan pimeässä?

Mitenniin teillä ei ole vapaapäiviä koulusta, vaikka teillä tulee paljon lunta?

Miten muka voitte ajaa autolla talvella?

Onko Suomessa vankiloita?

Onko Suomessa lääkäreitä?

Miten tiedät kaikki amerikkalaiset biisit jo valmiiksi?

Ja kun kerron, että meillä soitetaan suomalaisen musiikin lisäksi myös samaa musiikkia kuin täällä niin seuraava kysymys on sitten tämä:

Onko kaikki amerikkalaiset biisit käännetty suomeksi?

Onko Suomessa Mc Donalds/Taco Bell/Starbuck/Dunkin Donuts yms.

Eikö Suomessa ajetakin talvella joka paikkaan porolla?

-Carla

3 kommenttia:

  1. Hyvä postaus ja tosi kiva lukea sun vaihtariblogia :) mutta mitä noihin amerikkalaisiin tulee, niin välillä kyllä ihmettelee, kuinka huono niiden yleissivistys on ("onko kaikki amerikkalaiset biisit käännetty suomeksi") aargh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) ja jep, välillä tulee vähä tommosia hauskempia kysymyksiä.. :D

      Poista
  2. hah noi kyssät! multa pahin kysytty kysymys: ootko ikinä nähny aurinkoa? xDD t. ex-vaihtari

    VastaaPoista