maanantai 30. maaliskuuta 2015

West Side Story 2K15











Viimeiset pari viikkoa ja etenkin viime viikonloppu on ollut yksiä parhaimpia juttuja koko mun vaihtovuoden aikana. Niin kuin oon jo liiankin monta kertaa selittänyt niin meillä oli siis viime torstaina, perjantaina ja lauantaina koulun musikaalin showt, joita varten muutama kuukausi crewn kanssa valmistauduttiin. Joka esityspäivänä tehtiin jotain yhdessä: torstaina tilattiin ruokaa koululle ja syötiin ennen esitystä, perjantaina mentiin shown jälkeen koko cast&crew dineriin syömään keskellä yötä ja lauantain viimeisen esityksen jälkeen koko juttu huipentui cast partyihin ja kotona olin vasta joskus aamuyöstä. Kokemuksena tuo oli siis aivan mahtava, kun ei mitään tuollaista Suomessa pääsisi kokemaan ja olihan itse esityskin loistava ja esiintyjät niin lahjakkaita. En varmaan ikinä enää saa niitä lauluja pois mun päästä hahah.

Stage crewssa mulla oli monta ennestään tuttua kaveria, mutta tapasin myös monta uutta mahtavaa tyyppiä ja tutustuin vanhoihin entistä paremmin. Lauantaina ennen viimeistä esitystä meillä oli senior night eli seniorit piti puheita, otettiin kuvia ja monet kyyneleet vuodatettiin, koska kaikki seniorit ovat olleet joka showssa mukana koko high schoolin ajan ja tämä vuosi olikin sitten viimeinen. Mäkin kävin sanomassa muutaman sanan, mutta se loppui lyhyeen, kun sanoin, etten tiedä miten pystyn lähtemään jo parin kuukauden päästä toiselle puolelle maapalloa ja siinä se todellisuus sitten vaan iski ja seuraavan vartin itkinkin kaverin olkapäätä vasten..oh well. You just gotta try not to cry because it's over but smile because it happened. Ja kyllä mä oonkin tästä kokemuksesta ihan sanoinkuvailemattoman onnellinen.

-Carla 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti